Maailman paras hevonen

Olen harrastanut ratsastusta pian 20 vuotta ja olen ollut tekemisissä todella monen erilaisen hevosen kanssa. Mulla on ollut useita hoitohevosia, vuokrahevosia ja ihastuksen kohteita, mutta koskaan aiemmin ei ole tullut sellaista oloa, että teen kaikkeni tuon hevosen eteen. En täysin myöskään ymmärtänyt, mitä toiset tarkoittivat, kun sanoivat hevosen olevan "elämäni hevonen". En ymmärtänyt miten eläimissä yksilö voi olla ylitse muiden. Hevoset on kuitenkin hevosia, jokainen yksilöitä, mutta eikö hevostytölle kuitenkin tärkeintä ole hevoset, eikä vain yksi yksilö. En ymmärtänyt ja ihmettelin, mutta nyt ymmärrän, kun koin sen itse. Yhtäkkiä tuli ahaa-elämys, että tuo hevonenhan on mulle lähes kaikkea. Pyöritän elämääni hevosen ympärillä: tallipäivien takia siirtyy kaikki muu. Huolestuttavinta ehkä on, että yksi syy miksi jäin Turkuun mieheen muuttaessa Helsinkiin, oli juuri tämä kyseinen hevonen. Sanoinko juuri, että hevonen meni miehen edelle? Niin taisi tavallaan olla, vaikka painoihan vaakakupissa paljon muutakin. Voisiko sanoa, että kyseessä on elämäni hevonen? Voi kyllä, eikä vain siksi, että pyöritän elämääni karvakorvan takia, vaan myös siksi, että kyseinen hevonen on kaunein, osaavin ja herttaisin hevonen, jonka olen koskaan tavannut. Olen rakastunut hevoseen.

Elämäni hevonen on 10 vuotias welsh part bred-tamma Roosa (tai minulle Poni). Hän on musta, pitkä jalkainen kaunotar, jolla on ponin pää ja ponin luonne. Hän on itsepäinen, ylimielinen ja vähän idiootti välillä, mutta hyvinä hetkinään, joita on enemmän kuin huonoja,  maailman kiltein, seurallisin ja ihmisrakkain. Hän ei lämpene nopeasti ja tarvitsee oman aikansa tottua uusiin ihmisiin, mutta kun omakseen ottaa, niin omanaan pitää. Leikisti säännöt unohtuu välillä, ja aina ei huvita totella. Poni sählää ja säheltää, säikkyy ja säpsyy, mutta jos hänen kanssa on rauhassa, hänkin rauhoittuu. Roosa ei ole ihanteellinen maastoratsu, koska maastossa on liikaa kaikkea jännää, kuten heiluvia puunlehtiä ja lentäviä pikkulintuja. Kouluratsuna hän on upea liikkeinen ballerina, tasona helppo A, mutta rahkeet riittäisi vaativiinkin luokkiin. Esteillä hän pärjää ja on luotettava, vaikka esteratsunura on vasta alkumetreillä. Ratsastajaa hän opettaa ratsastamaan oikein, ja jos teet pienenkin virheen, hän kyllä huomauttaa. Hän liikkuu oikein, kun pyydät oikein, ja väärin, kun jäät matkustamaan. Roosa on niitä hevospiirien kuuluisia "opetusmestareita", vaikka hänen selkään ei ikinä voi aloittelijaa laittaa.

Tiedän tiedän, hevonen ei ole hän, vaan se. Häneksi kuitenkin kutsun, koska kyseessä on täysin yksilöllinen ja omalaatuinen persoona, jolla vain sattuu olemaan neljä jalkaa, turpa ja vähän enemmän kokoa kuin tavallisella ystävällä. Kyllä, kutsun tätä elämäni hevosta myös ystäväksi. Hevostyttöjen ajatusmaailmaa voi olla vaikea ymmärtää, jos ei ole itse kokenut vastaavaa. Myönnän olevani parantumaton heppahöperö, ja hevosten suhteen vähän kaheli. Tämä hevonen painaa paljon vaakakupissa, kun teen elämässä ratkaisuja, mutta koska en omista hevosta, ymmärrän kyllä, että siitä joutuu joskus luopumaan. Siinä vaiheessa, kun kaikki muut asiat on järjestyksessä Helsingissä, niin hevonen jää ja minä muutan. Roosan kenkiä on vaikea toisen ponin ikinä täyttää, mutta hevosia tulee ja hevosia menee. Mies on kuitenkin tärkeämpi.

Seuraavassa postauksessa palataan aiheeseen Turkki. Postaus Alanyasta on kuvia vaille valmis, mutta kuvat ovat kotona toisella läppärillä. Kunhan palaan talvilomalta kotiin, päästään taas turkkilaisiin ajatuksiin.