Maspalomaksessa oli rannassa sellainen "ostoskeskus" Oasis, jossa oli paljon ravintoloita ja ainahan ravintoloilla on turistikohteissa myös sisäänheittäjiä. Mentiin ensimmäisenä iltana vain katselemaan mitä sieltä löytyy, kun kummallakaan ei oikein ollut käsitystä paikasta. Olihan mä kaksi vuotiaana ollut Playa de Inglesissä, mutta rehellisiä muistikuvia ei kyllä ole - yllätys, yllätys! Ravintolat oli kyllä ihan kivoja ja monessa olisi voinut pysähtyä istumaan, mutta jotenkin ei haluttu yllyttää sisäänheittäjiä. Ne ei ihan pärjänny innokkuudessaan turkkilaisille kollegoilleen, mutta hyviä kakkosia ne oli! Niillä vaan kävi sellanen luonnollinen kämmi, että ne puhu epätoivoisesti meille espanjaa. Muratilta ei ihan tuo kyseinen kieli taitu, muutama kirosana taitaa olla hanskassa espanjalaisen kämppäkaverin ansiosta, mutta kiroamalla tuskin saa aikaan kovin syvällistä ystävyyssuhdetta. Mä osaan espanjaa vielä vähemmän, hola ja gracias!
Luultiin, että paras taktiikka olisi ignoroida ja kävellä vaan, mutta nämä etelämiehethän vetivät panssarivaunut nenään. Kovin ikäviä ja kiukkuisia katseita saatiin osaksemme, kun ei vastattu. Onhan se tietysti suuri loukkaus, kun "oman maan mies" ei edes tervehdykseen vastaa ja jää juttelemaan. Selvittiin kuitenkin hengissä ostoskeskuksen läpi, mutta vain ja ainoastaan todetaksemme, että meidän pitää kulkea sen läpi uudestaan, että päästään takaisin hotelille. Kumpikaan meistä ei tosin ollut kovin innokas loukkaamaan innokkaita työnsankareita tylyllä ignorettamisella. Tokihan me olisi voitu jokaiselle käydä englanniksi selittämään, että anteeksi emme osaa espanjaa, hän on turkkilainen, mutta sillon meillä olis menny loppu yö vain sen yhden kadun pätkän kävelemiseen.
Oon aina ollut kovin kekseliäs tyttö ja ehdotin lähinnä vitsinä, että Murat voisi höpöttää turkkia mulle koko matkan ajan. Näin ollen espanjalaiset voisivat ihan itse päätellä, että Murat ei ole espanjalainen, eikä heidän tarvitse loukkaantua, kun mies ei sano heille mitään. Turkkilainenhan totesi idean mainoksi, joten päädyttiin kokeilemaan sitä. Ja arvatkaa mitä, se toimi! Murat höpötti turkkia minkä keksi, minä vastailin monipuolisesti evet, tamam, hayir, ne?. Vielä tänäkään päivänä en tiedä mihin lupauduin ja mistä kieltäydyin, mutta ainakaan kukaan ei yrittänytkään puhua espanjaa, kaikki aloittivat suoraan englanniksi.
Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? Onko ketään turkin kieli pelastanut kiipelistä ulkomailla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti